sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

There is romance waiting for you

Noin vuosi sitten näin unta, että DTS:n (opetuslapseuskoulun jälkeen) aloin seurustelemaan pojan kanssa joka oli suomalainen, mutta oli asunut koko ikänsä Amerikassa. Mä muistan edelleenkin ton unen niin selkeästi. Kerroin sen unen heti aamulla mun mummille ja hänkin muistaa edelleen, että kerroin hänelle unesta. Tuolloin mulla ei ollut mitään aavistusta, että uni todellakin tulisi käymään toteen!

Oon rukoillut, että Jumala johdattaisi mun elämääni miehen, jonka Hän tietää olevan paras mies mulle. Mä todellakin oon uskonut siihen, että Jumala, joka on Kaikkivaltias, haluaa johdattaa seurusteluasioissa niinkuin kaikissa muissakin asioissa.

Vajaa vuosi sitten lähdin Havaijille suorittamaan opetuslapseuskoulua. Lähdin kyseiselle matkalle täysin tietämättömäni siitä, kuinka Jumala tulee muuttamaan mun elämäni totaalisesti!
Tokana ilta meillä oli tutustumis-partyt ja hengailin tuona iltana paljon ystäväni Hannan kanssa. Tuona iltana tapasin ensimmäistä kertaa nykyisen poikaystäväni; Corbin Ahon. Corbin on 100 % suomalainen, mutta hän on asunut koko ikänsä Jenkeissä. Hän ei siis puhu Suomea eikä ollut koskaan käynyt Suomessa. Hänen isoisovanhempansa ovat aikanaan muuttaneet Suomesta Amerikkaan. Corbin esitteli itsensä mulle ja Hannalle, kertoen, että hän on suomalainen, mutta asuu Amerikassa. Samantien tuon sanottuaan, uni, jonka olin nähnyt n. 3 kk:ta tuota ennen, tuli mieleeni! Olin ihan sekasin! Mitä vitsii! Mikä se mun uni oli? Kuka tää tyyppi oikein on? Jumala, mitä ihmettä täällä tapahtuu!? Noi oli mun ensireaktiot.

Tuon unen ansiosta, mä aloin kiinnittämään paljon huomiota Corbiniin. Me hengailtiin paljon samassa porukassa ja tutustuttiin toisiimme ystävinä. Vähitellen tutustuttani Corbiniin paremmin, huomasin kuinka mahtava tyyppi se on! Corbinin sydän on täynnä rakkautta ja välittämistä muita ihmisiä kohtaan, mutta ennen kaikkea Jeesusta kohtaan. Hän todellakin rakastaa Jeesusta koko sydämestään ja on uhrannut koko elämänsä Hänelle. Vähitellen huomasin, että olin tosi tosi ihastunut häneen.

Opetuslapseuskoulun sääntöihin kuuluu, että seurustelu tai siitä edes puhuminen oli kielletty koulun aikana. Ainoastaan ihan viimeisellä viikolla oli mahdollisuus kertoo tunteistaan. Luovutin mun tunteet ja kaikki Jumalalle, ja rukoilin, että jos olisi Jumalan tahto, että me aletaan jossain vaiheessa seurustelemaan, niin Corbin tekee aloitteen. Mulle on aina ollut tosi tärkeetä, että mies on suhteessa se, joka tekee aloitteet.

Niinpä jätin asian Jumalalle. Kolmen kuukauden outreachin jälkeen, tulimme takaisin Havaijille. Corbin oli ollut Etelä-Afrikassa ja mä taas Filippiineillä. Mun tunteet oli kuitenkin pysyneet ennallaan ja olin tosi tosi innoissani, että näkisin Corbinin uudestaan. Kolmantena päivänä Havaijilla Corbin tuli pyytämään mua kävelylle. Tuon kävelyn aikana hän pyysi mua treffeille ja kertoi tunteistaan mua kohtaan. Olin niiiin innoissani! Aivan taivaissa ja niin rakastunut häneen. Kävimme yksillä treffeillä, jotka oli parhaat treffit ikinä! Tuona samana iltana lensin takaisin Suomeen.

Jatkoimme rukoilua ja yhteydenpitoa reilun kolmen kuukauden ajan. Tuona aikana sain paketteja ja kukkalähetyksiä Jenkeistä. Koin olevani kuin prinsessa! Reilu kolmen kuukauden jälkeen prinssini lensi Suomeen pyytämään isältäni suostumusta alkaa seurustelemaan kanssani. Isäni vastasi myöntävästi ja niinpä vihdoin aloimme seurustelemaan virallisesti ;) Suomesta lensimme yhdessä New Hapshireen tapaamaan Corbinin perhettä. Tuo aika siellä oli aivan mahtavaa! Corbinilla on nii ihana perhe! Oon tosi tosi kiitollinen hänestä ja hänen perheestä! Jumala on siunannut mua parhaimmalla poikaystävällä! Me ollaan molemmat tosi innoissamme siitä, mitä Jumala tulee tekemään. Kaikista parasta on palvella yhdessä rakkaimman ihmisen kanssa rakkainta Jeesusta! Haluankin kannustaa kaikkia teitä jotka luette tätä, että lähtekää elämään elämää Jeesuksen kanssa. Hänellä on mieletön seikkailu meille jokaiselle!




1 kommentti:

  1. What is the minimum deposit at a casino?
    A minimum deposit is an amount of 1.5 BTC 더킹바카라 (up to US$10) at a slot 벳 인포 스포츠 토토 분석 machine 벳썸 도메인 and $20 for all games that are powered by NetEnt. You can play this slot online 백 스트레이트 for 여수 휴게텔 free in a

    VastaaPoista